surffaus suomessa
Surffireissulla oman mielen aallokoissa

1.3.2019 | Miikka Mäkelä

Monesti kuulee puhuttuvan ylistävästi ihmisistä, jotka puhuvat kuutta eri kieltä. Tähän tekisi mieli kommentoida, että osaan 50 eri liikuntalajia. Ruumiinkulttuuri motorisine taitoineen on sivistystä siinä missä kielellinen tai matemaattinenkin osaaminen. Ihmettelen ystäväni epätahtiin otettuja häätanssin askelia, mutta itselläni uusien kielien oppiminen etenee hitaammin kuin etanan aamutoimet. Yhden luonnon omista kielistä olen kuitenkin aikuisiällä oppinut.

En ihastunut surffaukseen ensimmäisellä surffireissullani. Siellä lähinnä hävetti. Miten tämä voi olla niin vaikeaa, mullahan pitäisi olla tähän kaikki edellytykset: erinomaiset motoriset taidot, lautailulajien tuoma siirtovaikutus, liikesilmä, uimarin kehotyyppi ja valtava polte ottaa homma haltuun. Tässä lajissa oli kuitenkin jotain minkä aussit ja hawaijilaiset imevät äidinmaidosta, mutta mikä meiltä suomalaisilta puuttuu täysin: merenlukutaito. Suomessa vedestä luetaan sitä, kuinka ahvenet tekevät renkaita peilityynen järven pintaan kuvankauniina kesäiltana. Meille aalto on lähinnä liikehdintä Suomi – Ruotsi maaottelussa tai kilpailija Britannian X-factor -kilpailussa.

Suomessa surffaus saatetaan sekoittaa purjelautailuun, ellei keskustelukumppanilla ole omakohtaista kokemusta lajista. Kun innostun kertomaan lajin saloista, yritän samalla opettaa lajin ydinasioita. Tykkään jaella kolmen A:n ohjetta: asemointi, ajoitus ja asenne. Oikea paikka maininkien melskeessä on kaiken avain. Tähän tarvitaan lukuisten tuntien meren tutkiskelua sekä maalta että line-upista. Ajoituksella tarkoitetaan oikeaa aikaa aloittaa melominen ja ottaa aalto. Viimeinen A voi tarkoittaa sekä henkistä sitoutumista, lajin rentoa meininkiä tai aallonharjalla viilettävän kaverin Asenteen surffilautaa 😉

Harvassa lajissa nykyihminen joutuu tai saa kokea luonnonvoimien rankimmat puolet, jossa luonnonlukutaito on selviytymisen edellytys ja lajitaidon perusta. Surffaus voi näyttäytyä jollekin selviytymistaisteluna rannalla (surffipummi), mutta itselle se on kaiken kivan ohella selviytymistaito merellä. Siksi sen vetovoimaa on kai vaikea selittää: olla yhtä luonnon kanssa, kokea sen rankkuus ja kauneus yhtä aikaa.

Yhdellä surffireissulla minulle tuli selkeä kohta elämän bucket listille: syöksyä joskus aallon sisään laudan kanssa ja surffata tuubista ulos. Hienointa tässä ajatuksessa on seuraava: päästä paikkaan, jonne ei ole pääsyä rahalla. Maailman nähtävyydet voi saavuttaa hyppäämällä oikeaan lentokoneeseen ja sen jälkeen taksiin. Nähdäkseen aallon sielun omilla silmillä on tehtävä kovasti töitä ja nähtävä paljon vaivaa, etenkin jos koti on siellä, minne mainingit eivät osu.

Joskus voi joutua matkustamaan tuhansia kilometrejä vain nähdäkseen, että meri on pannukakku tai on-shore -tuuli murtaa aallot kuin Sisu jäätä Suomenlahdella. Kun aallot ovat poissa, luonto opettaa pitkäjänteisyyttä ja nöyryyttä. Se on tehokkaalle ja hätäiselle suorittajalle enemmän kuin tervetullutta, vaikka ei kovinkaan mieluisaa. Kyllä se seuraava aalto sieltä vielä tulee.


Lue myös lajiesittely: Koukuttava Surffaus – haasta itsesi uudelleen ja uudelleen!